11/20/2016

Kyllä. Aion saada reissukertomuksen loppuun vielä ennen kun tämä vuosi loppuu! :'D

---

18.8.2016
Heräiltiin Karhujärven mökissä ja Rikun äiti jo touhuili alakerrassa kaikenlaista.
Olin yöllä herännyt kerran johonkin ihmeelliseen kolinaan, joka kuului ulko-ovelta. Ajattelin ensin, että ehkä Marja-Liisa on alakerrassa, mutta sitten kun unenpöpperössä ymmärsin katsoa Marja-Liisan nukkumapaikkaa kohti, huomasin että siellähän hän oli... Ja Rikukin nukkui vieressä. Ilmeisesti Marja-Liisakin heräsi kolinoihin ja jäi hetkeksi kuuntelemaan että mikäs siellä oikeen oli. Ihan kuin joku olisi kolistellut kuistilla? Mysteeriääni lakkasi ja jatkettiin unia.
En tiiä mikä se sitten oli. Joku poro vai? :D

Aamiaisen jälkeen keräiltiin kamppeemme ja pakattiin auto. Seuraava stoppi oli Lampivaaran Ametistikaivos, Pyhä-Luoston kansallispuisto, Pelkosenniemi.


































Sää oli taas hieman arvoituksellinen, ei oikein tiennyt alkaako sataa vai ei.
Matkaa Ametistikaivokselle oli n. 130 km, n. 1 tunti 45 minuuttia.


Lyhin reitti lähti Ukkoluoston pysäköintialueelta, josta lähti n. 2,5 kilometrin pituinen nouseva polku Ametistikaivokselle.
Matkan varrella oli erilaisia tietovisakysymyksiä, mutta ei kyllä hajuakaan missä niihin ne oikeat vastaukset oli. :D


Sateenvarjot oli mukana, mutta niitä tuli käytettyä melkoisen vähän.
Perille päästyämme näimme laavun ja savun haju leijaili neniimme. Nuotiossa oli vielä kuumat hiilet, siinä olisi vielä voinut paistaa makkaraa jos olisi halunnut. Laavun jälkeen näimme kahvilan ja kahvilan edestä lähti raput ylös kaivokselle. Rappujen edessä oli kiellot eikä sinne päässyt ilman lippua. Liput olisi saanut kahvilasta, mutta kuultuamme niiden kustantavan 16€/naama ja kierroksen alkavan vasta liian myöhään meidän aikatauluun nähden, päätettiin jättää väliin. Päädyttiin sitten vain syömään herkulliset munkit kahvilassa. :D

Koirakaveri kahvilan edustalla. :)

Erilaisia ametistituotteita oli myynnissä kahvilassa, mutta hinnat olivat aikamoisia... Ei ollut nyt tämä ametisti-homma meidän juttu. :D

Lähdettiin takaisin alaspäin.



Seuraava kohde olikin sitten Inari.
Noin 245 kilometriä ja kolmisen tuntia ajoa.




Sopivasti kun päästiin matkaan, alkoi hieman tihkuttaa vettä.
Mitä lähemmäs Inaria päästiin, sitä kovemmaksi sade yltyi.
Vettä tuli yhdessä kohdassa niin paljon, ettei eteensä meinannut nähdä. (Ja minä tietysti ajovuorossa.) Yksi auto olikin pysähtynyt tien reunaan varmaan juuri tämän takia. Riku yritti ottaa videota rankkasateesta, mutta siitä ei oikein saanut oikeaa kuvaa sateen määrästä. Vettä tulvi asfalttia pitkin ja sai kyllä keskittyä ajamiseen ihan tosissaan. Onneksi pahin kuuro hieman laantui, eikä tarvinnut istua niin nenä kiinni lasissa... Tuli sitä vettä silti aika huolella.


Uruniemi Camping oli seuraava yöpymispaikkamme. Punaisessa mökissä oli yhdistetty olohuone/keittiö, kylppäri ja yksi makkari. Ikkunasta näkyi jättimäinen Inarijärvi (Suomen järvista kolmanneksi suurin, Lapin suurin), joka löi aaltoja aika villisti rantaviivaan, mikä oli vain jokusen metrin päässä mökistä. (Videopätkä Instassa.)
Purettiin auto hyvin ripeästi ja asetuttiin taloksi.


Marja-Liisa alkoi puuhailla ruokahommia ja me laitettiin Rikun kanssa pedit valmiiksi ja katseltiin kuvia ja videoita reissulta. Kävin myös kuvaamassa Inarijärveä, mutta ei siellä kauaa voinut olla kun aina vaan satoi ja satoi ja satoi...

Syötiin ja katseltiin Olympialaisia.
Mietittiin pystyisiköhän sitä käymään uimassa. Epäilin tätä suuresti, mutta kävin kuitenkin myöhemmin Rikun kanssa kokeilemassa. Kävelin veteen nilkkoja myöten ja NOPE. Vesi oli jäätävää. Kävin siis vain suihkussa. :D

Uni tuli myöhemmin nopeasti kuunnellessa järven aaltoja.

2 kommenttia:

  1. Pikkuhiljaa tää kertomus valmistuu! ;)
    Mä en kyllä edes kahlailisi tuon näköisessä järvessä... Brrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli koittaa, että olis voinu sitte myöhemmin sanoo, että tuollakin on uitu. No ei tarvii sanoo.....

      Poista