11/20/2016

Kyllä. Aion saada reissukertomuksen loppuun vielä ennen kun tämä vuosi loppuu! :'D

---

18.8.2016
Heräiltiin Karhujärven mökissä ja Rikun äiti jo touhuili alakerrassa kaikenlaista.
Olin yöllä herännyt kerran johonkin ihmeelliseen kolinaan, joka kuului ulko-ovelta. Ajattelin ensin, että ehkä Marja-Liisa on alakerrassa, mutta sitten kun unenpöpperössä ymmärsin katsoa Marja-Liisan nukkumapaikkaa kohti, huomasin että siellähän hän oli... Ja Rikukin nukkui vieressä. Ilmeisesti Marja-Liisakin heräsi kolinoihin ja jäi hetkeksi kuuntelemaan että mikäs siellä oikeen oli. Ihan kuin joku olisi kolistellut kuistilla? Mysteeriääni lakkasi ja jatkettiin unia.
En tiiä mikä se sitten oli. Joku poro vai? :D

Aamiaisen jälkeen keräiltiin kamppeemme ja pakattiin auto. Seuraava stoppi oli Lampivaaran Ametistikaivos, Pyhä-Luoston kansallispuisto, Pelkosenniemi.


































Sää oli taas hieman arvoituksellinen, ei oikein tiennyt alkaako sataa vai ei.
Matkaa Ametistikaivokselle oli n. 130 km, n. 1 tunti 45 minuuttia.


Lyhin reitti lähti Ukkoluoston pysäköintialueelta, josta lähti n. 2,5 kilometrin pituinen nouseva polku Ametistikaivokselle.
Matkan varrella oli erilaisia tietovisakysymyksiä, mutta ei kyllä hajuakaan missä niihin ne oikeat vastaukset oli. :D


Sateenvarjot oli mukana, mutta niitä tuli käytettyä melkoisen vähän.
Perille päästyämme näimme laavun ja savun haju leijaili neniimme. Nuotiossa oli vielä kuumat hiilet, siinä olisi vielä voinut paistaa makkaraa jos olisi halunnut. Laavun jälkeen näimme kahvilan ja kahvilan edestä lähti raput ylös kaivokselle. Rappujen edessä oli kiellot eikä sinne päässyt ilman lippua. Liput olisi saanut kahvilasta, mutta kuultuamme niiden kustantavan 16€/naama ja kierroksen alkavan vasta liian myöhään meidän aikatauluun nähden, päätettiin jättää väliin. Päädyttiin sitten vain syömään herkulliset munkit kahvilassa. :D

Koirakaveri kahvilan edustalla. :)

Erilaisia ametistituotteita oli myynnissä kahvilassa, mutta hinnat olivat aikamoisia... Ei ollut nyt tämä ametisti-homma meidän juttu. :D

Lähdettiin takaisin alaspäin.



Seuraava kohde olikin sitten Inari.
Noin 245 kilometriä ja kolmisen tuntia ajoa.




Sopivasti kun päästiin matkaan, alkoi hieman tihkuttaa vettä.
Mitä lähemmäs Inaria päästiin, sitä kovemmaksi sade yltyi.
Vettä tuli yhdessä kohdassa niin paljon, ettei eteensä meinannut nähdä. (Ja minä tietysti ajovuorossa.) Yksi auto olikin pysähtynyt tien reunaan varmaan juuri tämän takia. Riku yritti ottaa videota rankkasateesta, mutta siitä ei oikein saanut oikeaa kuvaa sateen määrästä. Vettä tulvi asfalttia pitkin ja sai kyllä keskittyä ajamiseen ihan tosissaan. Onneksi pahin kuuro hieman laantui, eikä tarvinnut istua niin nenä kiinni lasissa... Tuli sitä vettä silti aika huolella.


Uruniemi Camping oli seuraava yöpymispaikkamme. Punaisessa mökissä oli yhdistetty olohuone/keittiö, kylppäri ja yksi makkari. Ikkunasta näkyi jättimäinen Inarijärvi (Suomen järvista kolmanneksi suurin, Lapin suurin), joka löi aaltoja aika villisti rantaviivaan, mikä oli vain jokusen metrin päässä mökistä. (Videopätkä Instassa.)
Purettiin auto hyvin ripeästi ja asetuttiin taloksi.


Marja-Liisa alkoi puuhailla ruokahommia ja me laitettiin Rikun kanssa pedit valmiiksi ja katseltiin kuvia ja videoita reissulta. Kävin myös kuvaamassa Inarijärveä, mutta ei siellä kauaa voinut olla kun aina vaan satoi ja satoi ja satoi...

Syötiin ja katseltiin Olympialaisia.
Mietittiin pystyisiköhän sitä käymään uimassa. Epäilin tätä suuresti, mutta kävin kuitenkin myöhemmin Rikun kanssa kokeilemassa. Kävelin veteen nilkkoja myöten ja NOPE. Vesi oli jäätävää. Kävin siis vain suihkussa. :D

Uni tuli myöhemmin nopeasti kuunnellessa järven aaltoja.

10/04/2016

Meillä oli eilen semmoinen pieni merkkipäivä.
Ollaan nyt oltu 10 vuotta Rikun kanssa yhdessä! Aikamoista...



Käytiin sen kunniaksi käyttämässä synttärilahjaksi saatu Haraldin & Helgan Rakkauspaketti -lahjakortti.
(Kiitos kovasti Hennalle, Tatulle, Saralle ja Bikramille!)
Ei oltu kumpikaan aikaisemmin käyty Haraldissa.

Aluksi juotiin kuplivat alkumaljat ja sitten saatiinkin jo alkupalat pöytään.



Alkuherkkuja kilveltä:
Rakkauden Jumalan kilvelle kerätään:
kylmäsavustettua lohta ja mätiä, tervasilakkaa, pariloitua broilerinmaksaa, savustettua saksanhirvenpaistia, ja marmoroitua wagvu-härkää, härkäsalamia, nokkosherajuustoa, yrttiöljyssä pyöräytettyä salaattia, kirsikkatomaattia ja kurkkua, marinoituja härkäpapuja, granaattiomenaa ja paahdettuja siemeniä, riistamoussea, rapumousseja sekä saaristolaisleipää ja porkkanaperunarieskaa.
  
Oli hyvää. Tervasilakasta en juuri välittänyt, se maistui tooooosi jännältä. Mätikään ei mitään ihmeellistä minusta ole, jotenkin kun niitä helmiä pureskelee suussa ni tulee mielikuva lohesta joka on sillai: MY BABIES! :DD Mutta riistamousse ja saaristolaisleipä yhdistelmä oli aika bueno. Ja salaatti erihyvää! Ja rapumousse. Ja kaikki. :D


Pääruuaksi sai valita ottaako lohta vai härkää ja molemmat päädyttiin härkä-vaihtoehtoon.

Päähyväksi:
Yrttitarhan härkää -L, G
Viipaloitua härän pihviä siveltynä yrttitahnalla, Viisauden Viini-kastia, viikinkien kilpiperunaa ja paahdettuja juureksia sekä tomaattihilloketta ja savupaprikamoussea.


Pääruoka oli oikeen maukasta. Savupaprikamousse oli hieman hassua, mutta tulipahan semmostakin nyt maistettua! :D Pihvi ja yrttitahna yhdistelmä oli niiiii hyvää...


lkihyväksi:
Hjördis Herkkusuun päre
Päreelle kerättynä suklaakakkua, rapea räiskäle, raakalakritsi-valkosuklaaterriiniä, ampiaissorbettia, mansikka-rosmariinihilloa, marinoituja lakkoja, sekä kastia vihreästä kardemummasta.  

Ampiaissorbetti oli ihan todella hyvää. (Maistui siis lähinnä sitruunalle.) Se yhdistettynä noihin räiskäleisiin...m-mm.
Karhunvatukat maistui vähän erikoisilta, ehkä se oli se rosmariini sitten...? Ja suklaakakku nyt on aina hyvää. :D
Jälkkärin seuraksi sai nokipannukahvia ja teetä.
Kiva kun sai maistella semmosia erilaisia makuja mihin yleensä on tottunut.
Palvelu oli myös erittäin ystävällistä ja rentoa mistä plussaa.

Mahat tuli täyteen! Kiitos!
 


10/03/2016

Reissukertomusta on pitänyt jatkaa jo useampaan otteeseen ja olen sitä jo ollut aloittamassakin, mutta aiiiiiina on tullu jotain muuta.
I'm a buzy bee.
Nyt kuitenkin:
REISSUKERTOMUS JATKUU.......

11.8. aamu alkoi sateisesti. Aamutoimet hoidettuamme siivottiin mökki ja pakattiin auto ja lähdettiin kohti seuraavaa etappia: Hossan retkeilyaluetta. Matkaa kohteeseen noin 186km, yhteensä noin 2 tuntia 15 minuuttia.


































Vettä tuli ihan mukavasti ja keli oli tosi harmaa.
Matkalla jouduttiin pysähtymään tietöiden takia hetkeksi ja katselin siinä samalla kun yksi nainen ohjasi liikennettä sateenvarjoa pidellen. Varmaan mahtava duuni.


Hossan luontokeskusta etsiskeltiin hieman ensin, sillä navigaattori vei meidät aluksi vähän sivuun. Väitti että joku huoltorakennus olisi se luontokeskus...... No hetken etsittyämme kohde löytyi kyllä.
Luontokeskuksessa tutkiskeltiin vähän karttoja, että minneköhän sitä lähtisi. Lahjapuoti tuli myös tsekattua ja sieltä mukaan lähti Hossa-pelikortit.

Hossan retkeilyalue sijaitsee siis Suomussalmen kunnan koillisnurkassa lähellä Venäjän rajaa Viitostien ja Suomussalmi - Murtovaara -tien (nro 843) välissä. Hossasta tulee Suomen 40. kansallispuisto virallisesti kesäkuussa 2017.

Päätettiin sitten lähteä katsomaan Julma Ölkkyä ja Värikalliota. Kohteet eivät sijainneet keskuksen lähellä, joten lähdettiin navigoimaan eteenpäin. Tällä kertaa minä olin ratin takana.
Tässä vaiheessa nähtiin myös reissun ensimmäin poro!

Aluksi tiet olivat ihan ok kunnossa, mutta sitten piti kääntyä hiekkaiselle sivutielle joka oli täynnä kuoppia ja lätäköitä. Ja se tie vaan jatkui ja jatkui ja jatkui........ Välillä tuli muita autoja vastaankin ja siinä arvottiin että kuka ohittaa ja mistä, mutta päästiin perille. Kaivettiin takaboksista sadevaatteet ja päätettiin ensiksi lähteä katsomaan Julma Ölkkyä. (
Ölkky on vanhaa lapinkieltä ja tarkoittaa rotkoa.)

Polku oli koko matkalta kivinen/juurinen ja myös sateesta johtuen hieman mutainen, joten kulku oli hieman haastavaa. Aluksi tuntui että erkanemme koko ajan kanjonijärvestä. Sitten pääsimme kiipeämään hieman ylöspäin ja taas mentiin hetki suoraa ja taas kiivettiin. 























Lopulta näimme komeita kallioita ja kuinka kanjonijärvi levittyi alapuolellamme. Paremmalla säällä näkymät olisivat varmaan olleet vielä komeammat, mutta kyllä nytkin kelpasi.
Reitti olisi jatkunut vielä vaikka kuinka pitkälle, luultavasti se olisi kiertänyt järven, mutta päätettiin ettei lähdetä sinne asti, vaan käännyimme takaisin. Tarkana sai olla kun markiä kiviä ja kalliota pitkin tultiin alaspäin. Päästiin kuitenkin turvallisesti takaisin autolle.























Napattiin hieman evästä ja katsottiin että Värikalliolle lähti reitti parkkialueen toiselta puolelta.
Ei kun matkaan.


Aluksi tie oli oikein hyvä. Tasainen ja leveä, reitin varrella näkyi (ja kuului) että koko ajan Hossaa rakennetaan kansallispuistoksi. Tekeillä oli paljon rappusia, pitkospuita, siltoja jne.
Sitten reitti muuttui taas kivikkoiseksi. Sade hellitti hieman, mutta sama harmaus pysyi yhä yllämme.





































Vaikka näin kuvia jälkikäteen katsoessa huomaa että reitillä oli paljon vaihtelevuutta, silloin se tuntui tooooodella pitkältä ja samanlaiselta.
Oltiin kävelty jo kauan kun tämä kyltti tuli eteemme:



Mitä? Vielä 1,5 km?
Luultiin nimittäin jo siinä vaiheessa että matkaa olisi vain muutama sata metriä. (Yhteensä reitin kerrottiin olevan 4 km.) No ei muuta kun eteenpäin.




Reitti tuntui todella pitkältä... Ei vain minun mielestä, vaan myös muiden. Ollaanhan me käyty monilla luontopoluilla, eikä 4 km niin pitkä matka ole.
Luultavasti se johtui siitä, että maasto vaihteli todella paljon? Yhdessä vaiheessa kiivettiin kalliota ylöspäin ja sitten taas laskeuduttiin alas. Välillä mentiin järven rantaa, välillä laskeuduttiin soraista mäkeä...

Kun lopulta päästiin kohteeseen, oli se kyllä pieni pettymys...

Silta Värikalliolle.


Toki, shamanismi on ihan cool.
Kainuun ainoat kalliomaalaukset, okei.
Maalauksen iäksi arvioitu n. 3500-4500 vuotta, onhan se vanha, kiva että on säilynyt.
Yksi Suomen suurimmista kalliomaalauksista, neat.
Mutta kaiken sen tarpomisen jälkeen odottamani Värikallio oli mun päässä ehkä jotain muuta...
NOH. Tulihan nähtyä. :D


Kello oli tässä vaiheessa jo sen verran että piti lähteä aika reippaasti takaisin päin. Ei ajateltu että olisi mennyt ihan niin kauan tällä reitillä.
Takaisin päin tuli harppailtua sitten aika nopeastikin. :D Sade oli lakannut ja sadeviitat sai tässä kohtaa kyytiä. Sukat oli kastuneet litimäriksi ja olin kyllä aika iloinen nähdessäni auton.

Kengät vaihtoon, sukat vaihtoon, takki pois, juotavaa, syötävää, VESSAAN(!) ja sitten päästiin lähtemään.


 
































Seuraava yöpymispaikka sijaitsi Karhujärvellä.
Ajomatkaa sinne reilu 160 km, noin 2 tuntia.


Ilta-aurinko paisteli kauniisti.


Karhujärvellä meitä odotti upea hirsimökki ja hieno auringonlasku.
Mökissä oli kylpyhuone/wc/sauna, avokeittiö, takka, pirttikalusto, sohva, nojatuoli, telkkari ja yläkerrassa nukkumatilat.
Riku ja Marja-Liisa olivat käyneet Karhujärvellä jo monta kertaa, mutta minä en. Tykkäsin paikasta kyllä tosi paljon.


Purettiin auto ja Marja-Liisa alkoi kokkaamaan. Laitettiin pedit valmiiksi ja käytiin kuvailemassa auringonlaskua.




Syötiin, saunottiin, rentouduttiin. Huomenna uudet seikkailut.

9/01/2016

REISSUKERTOMUS OSA 2.

Heräsin. En muista mitä kello oli, olin kyllä laittanut herätyksenkin, mutta se ei ollut vielä soinut. Makuuhuoneen verhon takaa kuului pientä astioiden kolistelua, kahvin porinaa ja välillä laskettiin vettä altaaseen. Askeleet menivät vilkkaasti ees taas, aurinko paistoi verhon välistä. Riku nukkui vielä. Verhon takaa alkoi kuulua puhetta: "No niin...pitäiskös sitä lähteä jatkaa matkaa etiäppäin...aurinko siellä paistaa jo oikeen nätisti, tulee nätti päivä..." :)
Könysin pehmeästä sängystä ylös ja ryhdyin aamutoimiin. Aamiainen oli katettu ja Marja-Liisa tuuletti petivaatteita/pyyhkeitä ja touhusi kaikenlaista. Rikukin kömpi ylös ja aamiaisen jälkeen pakattiin kamppeet ja lähdettiin kohti seuraavaan etappia, eli Lieksaa ja Ruunaankoskia.


Minä istuin ratin taakse ja pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan reissun aikana. 151km edessä, reilu 2 tuntia.
Kohteeseen päästyämme kyseltiin järjestetäänkö koskenlaskua tänään...ja kyllä, 45 minuutin päästä kuulemma olisi lähtö! Mentiin siis takaisin autolle vaihtamaan kenkiä ja jätettiin kaikki tavarat muutenkin sinne. Siispä valitettavasti itse koskiseikkailusta ei ole kuvamateriaalia.
Mentiin hakemaan varusteet, eli sadeviitat ja pelastusliivit. Meitä oli noin kolmenkymmenen hengen porukka. Sitten meidät istutettiin kahteen eri autoon ja lähdettiin ajamaan lähtöpaikalle. Rannassa odotti kaksi isoa puuvenettä, joihin koko ryhmä pakkauduttiin. Perämies antoi ohjeita ja varoitteli että vettä sitten todella tulee saavillinen kerralla, että kaikki kamerat ja puhelimet kannattaa laittaa pois (veneessä oli mukana vedenpitävä astia, johon tavarat sai laittaa, jos niitä vielä oli). Meidän edessä istui kolme teinityttöä ja heillä oli puhelimet ja järkkäri mukana...mietin kuinkahan tuossa käy. Perämies kuitenkin sanoi että voi vielä kuvata, että varoittaa sitten etukäteen koska sitä vettä todella alkaa tulemaan, mutta ei vastaa laitteista, että joko antaa ne sinne suojaan tai ei...
Reitin pituus oli yhteensä 31 kilometriä ja se kiersi välillä järviä, välillä koskia pitkin. Puuveneessä täytyy olla aika hemmetin tehokas moottori, että se jaksaa kuljettaa itse veneen + kaikki matkustajat ja välillä vielä vastavirrassa.
Ilma oli onneksi hyvä. Ei satanut tai tuullut. Järvi kimmelsi kauniisti ja ihailtiin maisemia. Ensimmäinen koski oli kuulemma "harjoittelukoski". :D No se ei ollutkaan yhtään paha, mutta voi helevetti kun päästiin siihen ekaan kunnon koskeen. :DD Ensin sitä aattelee että noni, nyt mennään, että eihän tässä mitään ja sitten se paatti keikahtaa alaspäin ja sen jälkeen ylöspäin ja vettä pärskähtää niin kun joku heittäisi ämpärillä sitä joka suunnasta. Ensimmäinen settihän lätsähti hienosti korvaan, kun paatti laski hieman vinottain. :D Ja meidän perämies teki kyllä kaikkensa sen eteen että kaikki kastuisi... Välillä mentiin taas järveä pitkin ja perämies kertoi kaikenlaista historiaa ja faktoja matkan varrelta. Vitsiäkin heitti, joku kysyi montako kertaa hän on laskenut reitin ja vastaus oli: "En oo laskenu. Senhän voi käsittää kahdella eri tavalla..." Ehheh. :D


Kuva: Ruunaan matkailu

Vaikka sadeviitta oli päällä, silti kauluksesta valui vedet sisään ja sitä oli kyllä kaikki takit ja paidat ja housut märkinä... Koskireissuun kuului erälounas, joka nautittiin matkan varrella olevassa hirsisessä tunnelmallisessa rakennuksessa, jossa paloi kynttilöitä ja takkatuli lämmitti. Tarjolla oli mm. karjalanpiirakoita, lohta ja salaattia. Ulkona sai paistaa makkaraa nuotiolla ja juomia juotiin kuksista. Nokipannukahvia oli niille haluaville, löytyi myös teetä ja kuivakakkua. Kuunneltiin siinä tarinoita karhuista ja koskista ja yritettiin kuivatella vaatteita. Harmitti kyllä ettei saanut kuvattua paikkaa, mutta koitan sitä tässä kuvailla niin hyvin kun voin.

Syönnin jälkeen vedettiin sadeviitat jälleen niskaan ja yllärinä mun hupussa olikin vielä vettä ja sehän lätsähti sieltä heti mun päälle kun koitin pukea sitä viittaa... :D Loppumatka oli lyhyt, vielä oli kuitenkin koskea jäljellä. Paatti ohjattiin rantaan ja varusteet jätettiin samaan paikkaan mistä ne oltiin haettukin. Sisältä sai vielä hakea diplomit koskiseikkailusta. :D


Noin nelisen tuntia siellä vierähti ja nyt oli jo kiirus lähteä kohti seuraavaan majapaikkaa: Ristijärveä ja Laahtasta.
200km ja noin 2,5 tuntia ajoa edessä.
Keli oli tosi kaunis, aurinkoinen.




Perille päästyämme etsittiin heti meidän mökki ja alettiin viedä tavaroita sisälle. Saatiin samalla suru-uutisia, Rikun setä oli nukkunut pois. :(



































Surullisesta tunnelmasta huolimatta lähdettiin käymään vielä Ristijärven S-marketissa. Ostettiin ruokatarpeet ja palattiin takaisin syömään, sillä nälkä oli jo kova.
Riku ja Marja-Liisa suunnittelivat uimista, mutta mulla oli vieläkin niin kylmä siellä koskissa kastumisesta, että jätin väliin. Ja oli kuulemma _todella_ kylmää vettä. :D

Nättiä on. Riku kuvailupuuhissa jälleen. :)


Siellä hullu ui. :o


































Kävin kyllä suihkussa, mutta kun menin Rikun jälkeen, ei lämmintä vettä enää meinannut riittää mulle. :D Muutenkin veden paine oli säälittävä, mietin jääkö shampoot päähän, mutta sain ne jotenkin huuhdottua pois. Marja-Liisalla olikin sitten kuulemma ollut päinvastainen tilanne: vesi oli ollut tosi kuumaa ja sitä ei meinannut saada jäähtymään. Mysteerisuihku.

Mökissä oli keittiöpiste, telkkari, parikerrossänky, sohva, ruokapöytä, wc ja pieni eteinen.
Oikein mukava mökki.
Hetki vielä Olympialaisia, sitten nukkumaan.

Lisää reissukertomusta kun taas ehdin kirjoittaa. Nyt tarvitsee kuitenkin tehdä koru-askareita tulevaa Taidelauantaita varten. Palataan asiaan...
REISSUKERTOMUS OSA 1.
No niin. Nyt viiiihdoinkin sitä reissukertomusta. :) Osa kuvista on Canonilla otettuja ja osa puhelimella. Laatu siis heittelee, mutta yrittäkää olla välittämättä siitä. :D


Matkaan lähdettiin tiistaina 9.8. Matkaseurueeseen kuului itseni lisäksi Riku ja Rikun äiti. Edessä oli 236 km ajoa, eli 2 tuntia 45 min. ensimmäiseen kohteeseemme: Parikkalan patsaspuistoon. Välissä toki pysähdyttiin ABC Viipurinportilla ja käytiin syömässä munkkikahvit.























Keli näytti aluksi ihan mukavalta, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa tihkuttaa vettä.

En muista missä netissä seikkaillessani tuo Veijo Rönkkösen patsaspuisto osui silmääni, mutta tiesin heti, että siellä on käytävä.
Kuvaus nettisivulta: "Suomen  tunnetuin ITE-taiteen teoskokonaisuus sijaitsee Koitsanlahdessa, Parikkalan kunnassa. Veijo Rönkkösen (1944-2010) yli 50 vuotta kestäneen taiteellisen työn tulokset, noin 550 moni-ilmeistä ja -aiheista betonipatsasta, houkuttelevat vuosittain Patsaspuistoon kymmeniätuhansia kävijöitä ympäri maailman."
550 PATSASTA? Huhhuh.

Kun lähestyttiin patsaspuiston sisäänkäyntiä, kohtasi meitä mystinen näky. Metsän suojasta kohosi valtavat portit ja niiden takana näkyi kymmeniä erilaisia sammaloituneita hahmoja.

Nettisivulta: "Suuri osa teoksista ovat vain vaivoin peiteltyjä taiteilijan omakuvia. Rönkkösen Joogatarha käsittää kaksisataaviisikymmentä taiteilijan oloista joogaavaa hahmoa. Tekijä kertoi kokonaisuuden olevan hänen nuoren vartalonsa muistolle pystytetty monumentti."

Portit eli Irlannin kellot.

Joogatarha ja sen 256 asukkia.


 
Tunnelma oli tosi erikoinen. Puisto täynnä väkeä, mutta yksikään ei puhu tai liiku. Heti ensimmäiseksi sait valita, kumpaa polkua lähdit kulkemaan. Ja ne polut! Polut oli tehty betonilaatoista, joihin oli painettu käden- ja jalanjälkiä, sekä pieniä kiviä. Joissain laatoissa luki: Stay on the path (= pysy polulla).




TÖK :'D






































Puisto oli muutenkin tosi siististi hoidettu. Oli kukka-istutuksia, lähde, levähdyspaikkoja, pieni putiikki ym.

Piiskupetäjä pyykkärit


Ömmmm...no hän näyttää pitävän siitä.


Monilla patsaista oli suussaan tekohampaat, mikä sai ne näyttämään todella häiritseviltä...

Näyttelyrakennuksessa oli esillä paljon taiteilijaan liittyvää materiaalia,
esim. tarvikkeita patsaita varten.

"ITE-taiteilija Veijo Rönkkönen ei herännyt pääsiäisenä vuonna
2010  päiväuniltaan. Hän oli aloittanut päivänsä tunnin
joogaharjoituksella, sytyttänyt tulen leivinuuniin, tarkastanut
puutarhan, käynyt uimassa muutaman kilometrin Imatran
uimahallissa ja tuntenut kotiin palattuaan väsymystä.
Päivä oli tavallinen. Hän oli nukkumaan mennessään
66-vuotias, syntynyt 25.2.1944 Parikkalassa."




Karnevaaliraitilta löytyi mm. Hra. Kuolema.



Tää koira oli mun mielestä ehkä paras.

Lasten paraati. Ja Riku.



Onnellisten laakso. (Täti vasemmalla erittäin onnellisena. :D)

Vasemmanpuolimmaisen korvaan oli työnnetty
punaherukka.

Minä salaisessa puutarhassa.


Pusi pusi.

Löytyi sieltä puistosta Väinämöinenkin.






Kekojen valtakunnasta löytyi kaikenlaisia eläimiä: mm. karhuja, strutseja,
kameli, kenguru, kissa ja lintuja.

Suosittelen kyllä lämpimästi patsaspuistoa kaikille.
Patsaathan rapistuvat ennen pitkää, joten kannattaa käydä katsomassa vielä puiston kukoistaessa


Parikkalasta lähdettiin ajamaan kohti ensimmäistä yöpymispaikkaamme: Joensuun Kiihtelysvaaraa.
124km, eli vähän vajaa 1½ tuntia.





Riku löysi ystävän.





 
Chippewa Rangelta löytyy kolme hirsimökkiä, joita voi vuokrata ympäri vuoden. Vaikutteita on otettu paljon Jenkkien villistä lännestä. On saluuna, rodeohärkä, hevosia ja kanat juoksevat vapaana pitkin pihaa. Alueelta löytyy myös "lavasteet", joissa pankki, hotelli ja sheriffin toimisto. Myös toteemipaalu oli pystytetty pihalle ja löytyi sieltä vanhat vankkuritkin.


Mökki oli tosi kiva.
Löytyi sohvat, telkkari, ruokapöytä, keittiöpiste, wc + sauna, makuuhuone ja yläkerrassa oli lisää nukkumatilaa.






















Makkari huvitti meitä, sillä se oli käytännössä kokonaan sänkyä, joka pituudeltaan oli just mulle sopiva. :D :D

Nälkähän siinä sitten jo tuli, joten syötiin ensihätään vähän leipää ja herneitä. :D
Katseltiin samalla Olympialaisia ja tennistä, joka oli menossa.
Kohta jo syötiinkin Marja-Liisan laittamaa ruokaa ja lähdettiin sen jälkeen tutkimaan ympäristöä.
Aurinko oli tullut esiin ja keli oli oikein kiva.























Tutkittiin mm. sitä mistä päästäisiin kokeilemaan uimista, aivan vieressä kun liplatteli Iso-Hietajärvi.
Löydettiin jonkin matkan päästä laituri (hieman vino sellainen) ja pohdittiin käytettäisiinkö sitä, vai mentäisiinkö suoraan mökin edestä alas menevää pikkupolkua pienelle rantapalalle jossa oli ainakin joskus ollut toimiva laituri. (Nyt se pilkotti enää vain hieman pinnan alta.)
Kierreltiin siinä aluetta enemmänkin ja yhtäkkiä silmiini osui jotain keltaista. Kantarellia. Ihan hirveesti. Katsoit vasemmalle puolelle tietä, siellä niitä oli. Katsoit oikealle, siellä niitä oli lisää. Mutta ei kehdannu (ja Riku kielsi XD) kerätä kun oli niin lähellä joidenkin asumusta. Ja mihinkäs ne olisit laittanu...Nii. Mutta kyllä se silti raastoi sydäntä ne sinne jättää. :D

Mökille palattuamme laitettiin sauna päälle, rentouduttiin ja käytiin kokeilemassa sitä uimista. Mentiin pientä polkua mökiltä mäkeä alas ja kahlattiin veteen joka tuntui aikas viileältä...siis todella viileältä mutta menin silti. Parin kiepin jälkeen kivuttiin rinne takaisin ja mnetiin saunan lämpöön. Sauna oli tooooosi pieni ja hieman epämiellyttävä, kun kiuas oli aivan naaman kohdalla. Vesihöyry nosti mukaansa sellaista vanhojen kiuaskivien hajua, sellaista "kivipölyä" joka vei sekin hieman nautintoa pois. :'D






















Saunan jälkeen istuttiin kuistilla ja juotiin kahvit/kaakaot ja katseltiin kun aurinko laski Iso-Hietajärjen taakse.
Pelailtiin vielä korttia ja hetki katseltiin telkkariakin (jonka ääreen hetkeksi nukahdinkin) ja sitten kömmittiin petiin.

Siinä ensimmäinen päivä. Jatkoa seuraa!